Lautailu on kyllä just oikea harrastus mulle. Tosin en pääse harjoittamaan sitä kovin usein, koska itsensä hinaaminen mäennyppylän harjalle on yllättävän tyyristä puuhaa. Mutta miksikö oikea harrastus? Katsoskun, olen aina välillä vähän nössö. Onneksi vähän vain. Siis mietin asioita liikaa, liian usein en uskalla vain antaa asioiden mennä omalla painollaan. Niin, ja miten tämä kaikki liittyy mäen laskemiseen jalat sidottuna yhteen laudanpätkää muistuttavaan kappaleeseen? No hyvinkin, sillä lautailussa joutuu jatkuvasti ylittämään itsensä. Kerta toisensa perään on uskaltauduttava hissin vietäväksi, vaikka edellinen nousu olisi päättynyt hallitsemattomaan luisuun ankkurihissin juureen puolestavälistä rinnettä toinen jalka sidottuna. Laji on sopiva sekoitus urheilua ja rentoa lökäpöksykulttuuria :D. Mun tyyliä ei välttämättä kuvaa parhaiten tuo jälkimmäinen, mutta nautin silti talvi toisensa jälkeen siitä fiiliksestä, jonka voi tuntea vain, kun lumi pöllyää ympärillä ja aurinko paistaa...:) (tai laskettelukeskuksen keltaiset halogeenivalot, miten vaan)
Hyvää yötä, kuulemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti