Eilen innostuin juoksentelemaan kevään ensimmäisen kympin; tosin pirautin äitille puolessavälissä että tulee hakemaan jos olen kuukahtanut tienposkeen. Äippä lupasi, mutta käski pahimpaan hätään täyttää suun lumella. Tosin olin eilen lämpötilan ollessa +5 ja auringon paistaessa täydeltä terältä TÄYSIN VARMA että tuo valkea ei ole enää lunta - ei, vaan se on marenkia. Ainakin se näytti ihan tuolta kovaksi vatkatulta kananmunavaahdolta :) Jano ei kuitenkaan yltynyt niin kovaksi että se olisi täytynyt sammuttaa kourallisella kylmää, ja selvisin kunnialla kotiin asti. (Marenkiefektistä ei ole kuvaa, koska kaulalla heiluva kamera olis häirinnyt hyppelyitä)
Viikonloppuna kävin serkuilla kylässä - kai pitäisi sanoa että töissä, mutta eipä maailman rauhallisimpien lasten kanssa leikkiminen oikein työltä tuntunut jos multa kysytään :----) Niillä keittiössä tuollainen keväinen verho, ihanan pirteä, eikö?
Pirteää päivänjatkoa myös teille!
/ Mertsa ;-)
Ps. Kun kello pamahtaa kahdeksan, rupeaa nyrkit heilumaan ja vielä uusissa hanskoissa. Aijai, varokaa tätä mimmiä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti